![]() |
![]() |
![]() |
| Allekirjoita vetoomus broilereiden puolesta | Käytä vain eläin- kokeetonta kosmetiikkaa |
Älä käytä turkiksia |
Euroopan Unionin alueella kasvatetaan vuosittain lähes 5 miljardia broileria. Suomen osuus tästä on noin 51 miljoonaa broileria. Broilerit viettävät koko elämänsä valtavissa ahtaissa ja virikkeettömissä tuotantohalleissa.
Broilerit on jalostettu saavuttamaan teuraspaino alle 40 päivässä, mikä on yli kaksi kertaa nopeammin kuin 30 vuotta sitten. Lintujen jalat, sydän ja keuhkot eivät usein kestä näin nopeaa kasvutahtia. Tämän seurauksena joka vuosi EU:n alueella miljoonat broilerit kärsivät tuskallisista jalkavioista ja miljoonat kuolevat sydämen toimintahäiriöihin.
EU:n komissio on antanut ehdotuksen broilereiden kasvatuksen minimivaatimuksista. Direktiiviehdotus ei kuitenkaan puutu olennaisimpiin hyvinvointiongelmiin, kuten jalostukseen ja virikkeettömään ympäristöön.
Vetoan Suomen maa- ja metsätalousministeriin, jotta lainsäädännöllä kielletään liian nopeasti kasvavien eläinten kasvattaminen sekä taataan broilereille tilavammat olosuhteet (enintään 25 kg/m2) ja virikkeitä.
Animalia luovuttaa vetoomuksen maa- ja metsätalousministerille talven 2005-06 aikana.